Makuraati (nro 190)

 Printtaa

Makukoulu, Monipuolinen ruokavalio, Ruokapalvelut, Yhteistyö

Makuraadin tavoitteena on vuoropuhelun kehittäminen oppilaiden, henkilökunnan ja ruokapalvelun välillä. Makuraati kokoontuu 1-2 kertaa vuodessa. Siihen kuuluu edustajia oppilaista, henkilökunnasta ja ruokapalvelun toimijoista.

Jokainen makuraati koostuu koulutuksellisesta osiosta sekä maistelusta. Alkuosassa esitellään valitun teeman mukaisesti kouluruokailusuositusta ja loppuosassa maistellaan teeman mukaisia raaka-aineita tai ruokia. Koulutusosion voi rakentaa luennoksi tai toiminnalliseksi oppihetkeksi, johon vinkkejä voi löytää esimekriksi Maistuvan koulun ideapankista ja Neuvokas perhe -sivustolta.

Maisteluhetki mahdollistaa oppilaiden mielipiteen kuulemisen ja lopuksi tehdään yhdessä konkreettisia kouluruokailua koskevia päätöksiä. Oppilaiden motivaatio mielipiteensä kertomiseen kasvaa, kun he huomaavat makuraadissa sovittujen asioiden näkyvän kouluarjessa. Toimintaan osallistuville voidaan jakaa kiitokseksi diblomi. Makuraadin toimintaa ja tuloksia voi esitellä kunnan viestinnässä.

Esimerkkejä teemoista ja toteutuksesta

KASVIKSET

  • Info: Miksi ja kuinka paljon kasviksia syödään?
  • Maistelu: Maistellaan eri vihanneksia ja keskustellaan missä muodossa ne maistuvat.
  • Konkretia: Tulokset hyödynnetään salaattikomponenttikokeilussa.

RASVA

  • Info: Hyvien rasvojen lähteet ja miksi niitä tarvitaan joka päivä.
  • Maistelu: Maistellaan muutamaa erilaista salaatinkastiketta ja öljyä.
  • Konkretia: Oppilaiden valitsemat top 3 tuotetta tulevat tarjolle kouluruokailuun.

LEIPÄ

  • Info: Kuidun ja suolan merkitys, lähteet sekä suositeltava saanti.
  • Maistelu: Maistellaan muutamaa leipätuotetta.
  • Konkretia: Päätetään seuraavan lukukauden pehmeäleipä valikoima.

PROTEIINI

  • Info: Mitä proteiini on, mistä sitä saa ja mihin sitä tarvitaan? Mikä on riittävästi?
  • Maistelu: Maistellaan kolmea eri kasviproteiinivalmistetta.
  • Käytäntö: Valitaan ruokalistalle parhaiten maistuva kasviproteiini

Makuraadin on kehittänyt Asikkalan kunnan tukipalvelupäällikkö Minna Pettinen.

Liitteet

Voisit tykätä myös näistä


Jaa: